SUOMEN NAVIGAATIOLIITTO        Tähtitieteellisen merenkulkuopin tutkinto 19.04.2002

Oikeasta vastauksesta annettava pistemäärä on osoitettu kunkin tehtävän kohdalla. Maksimipistemäärä on 30, hyväksytty tutkinto edellyttää vähintään 15 pistettä.

A - H Sainion kiertopalkintokilpailuun osallistuvien edellytetään ratkaisevan tehtävien 1 ... 4 lisäksi myös Jokeritehtävän. Jokeritehtävästä ei tule lisäpisteitä.

Sijoittajien yhdistäminen, siirtäminen y.m.s. suoritetaan oheisella plottingkartalla tai vaihtoehtoisesti ruudullisella paperilla merkintälaskentaa soveltaen.

Oletetaan, että kaikki havainnot on tehty vuonna 2000 ja, jokeritehtävää lukuun ottamatta, ilmastollisissa normaaliolosuhteissa (lämpötila n. +10°C, ilmanpaine n. 1010 mb).

 

1.    a) Yhdysvaltoihin matkalla oleva alus on syyskuun 9. päivänä Englannin Kanaalin länsipuolella. Vyöhykeaikaa 05.24.05 merkintäpaikassa N 49°29,0' W 006°25,0' mitataan Jupiter-planeetan sekstanttikorkeus ki = 61°27,0'. Indeksikorjaus on -5,2' ja silmän korkeus 12 m. Välittömästi sen jälkeen suunnitaan merimajakka Bishop Rock (N 49°52,3' W 006°26,7') tosisuuntimassa 001°. Yhdistä sijoittajat ja määritä havaittu paikka!                            (4p)

 

       b) Matka jatkuu Atlantin yli suuntana Cape Cod (N 42°00,0' W 072°00,0'). Laske aluksen saapumisaika (päivämäärä ja vyöhykeaika) Cape Cod:iin kun matka on 2620 mpk ja alus kulkee 10 solmun keskinopeudella!.                                                                                                  (2p)

 

2.    Syyskuun 10. päivänä kello 04.25.11 merkintäpaikan ollessa N 50°22,0' W 012°48,0' mitataan Dubhe-tähden sekstanttikorkeus ki = 35°56,3'. Tosisuunta on 280° ja nopeus 10 solmua. Kello 08.25.18 mitataan auringon alareunan sekstanttikorkeus ki = 26°56,5'. Määritä havaittu paikka jälkimmäisen havainnon hetkellä, kun molemmissa havainnoissa kellokorjaus vyöhykeaikaan on -3 s, indeksikorjaus +3,5' ja silmän korkeus 12 m!                                       (9p)

              

3.    a) Eräänä tammikuun aamuna  päivänä merkintäpaikan ollessa N 58°10,0' W 147°05'0' mitataan Pohjantähden (Polaris) sekstanttikorkeus ki = 57°34,5'. GHA Aries on havaintohetkellä 10°13,0', indeksikorjaus -5,5' ja silmän korkeus 6 m. Määritä havaittu latitudi! (3p)

 

b) Helmikuun 28. päivänä vyöhykeaikaa 10.25 paikassa N 59°05,1' E 001°54,0' suunnitaan aurinko kompassisuuntimassa 155°. Määritä eksymä, kun eranto on 7,5°W!                                           (3p)

 

4.    Syyskuun 10. päivänä merkintäpaikan ollessa S 48°39,0' W 138°12,0' mitataan:

Kello

Taivaankapple

Sekstanttikorkeus ki

18.24.11

Tähti tosisuuntimassa 149°

26°29,7'

18.25.36

Tähti Acrux

47°26,0'

Tunnista ensimmäiseksi mitattu tähti ja määritä aluksen paikka, kun molemmilla havainnoilla kellokorjaus vyöhykeaikaan on +9 s, indeksikorjaus +4,5' ja silmän korkeus 4,7 m.                    (9p)

 

Jokeritehtävä:

       a) Havaittu paikka syyskuun 11. päivänä auringon ollessa ylämeridiaanissa on S 55°10,5'         W 052°10,0'. Määritä auringon alareunan sekstanttikorkeus meridiaaniohituksen hetkellä UT 15.24.09, kun indeksikorjaus -3,5' ja silmän korkeus 6,6 m!


b) Matka jatkuu. Suunta veden suhteen on 300° ja nopeus veden suhteen 7 solmua. Iltahämärän aikana UT 22.24.09 mitataan kuun alareunan sekstanttikorkeus ki = 30°01,9' ja lämpötila 0°C ja ilmanpaine 1025 mb. Erotus aluksen merkinnänpidon mukaisen paikan ja edellä mainittujen mittausten avulla määritetyn havaitun paikan välillä aiheutuu pysyvästä merivirrasta. Määritä virran suunta ja nopeus!


 

Tähtitieteellisen merenkulkuopin tutkinto 19.4.2002

 

Vastaukset:

 

1.      a) 49°29,4' N,  006°27,3' W

b) 19.9     VA=2224

 

2.      50°31,4' N,  13°51,9' W

 

 

3.      a) lat. 58°07,9' N

b) eks. +6°

 

4.      Achernar ,  48°37,1' S,  138°15,4' W

 

Jokeri

a)      ki = 30°26,3'

b)      VS = 031°              VN = 1 kn

 

Takaisin