SUOMEN NAVIGAATIOLIITTO r.y   Tähtitieteellisen merenkulkuopin tutkinto 20.04.2012

Oikeasta vastauksesta annettava pistemäärä on osoitettu kunkin tehtävän kohdalla. Maksimipistemäärä on 30, hyväksytty tutkinto edellyttää vähintään 15 pistettä.

A - H Sainion kiertopalkintokilpailuun osallistuvien edellytetään ratkaisevan tehtävien 1 ... 4 lisäksi myös Jokeritehtävän. Jokeritehtävästä ei tule lisäpisteitä.

Sijoittajien yhdistäminen, siirtäminen y.m.s. suoritetaan oheisella plottingkartalla tai vaihtoehtoisesti ruudullisella paperilla merkintälaskun avulla.

Oletetaan, että havainnot on tehty vuonna 2000 ja, ellei muuta osoiteta, ilmastollisissa normaaliolosuhteissa (lämpötila n. +10ºC, ilmanpaine n. 1010 mb).

 

1. a) Matkalla Japanista Yhdysvaltoihin oleva alus on 1. päivänä syyskuuta vyöhykeaikaan 09:40, paikassa N 35º08,0' W 141º35,0' ja 8. päivänä syyskuuta vyöhykeaikaan 22:25 paikassa N 45º12,0' W 166º52,0'. Laske  keskinopeus, kun kuljettu matka lokin mukaan on 2409 meripeninkulmaa. (3 p)                                                                                            

1. b) Matka jatkuu. Syyskuun 10. päivänä vyöhykeaikaan 04:25:20 merkintäpaikan ollessa  N 45° 10,5' W 158º15,0' mitataan tähden Polaris (Pohjantähti) sekstanttikorkeus Hi=46°04,6’. Indeksikorjaus – 3,0' ja silmänkorkeus 18m. Määritä havaittu latitudi merkintäpaikan longitudilla.   (3 p)

 

2  a) Paikassa N 58º04,0' E 002º50,0' olevalla aluksella suunnitaan 27. päivänä helmikuuta vyöhykeaikaan 16:53:12 aurinko kompassisuuntimassa 251°. Määritä eksymä ohjatulle kompassisuunnal

(3 p)

    b) Seuraavana päivänä (28. helmikuuta) merkintäpaikan ollessa N 59° 50,0' W 003º10,5' mitataan tosikeskipäivällä auringon alareunan sekstanttikorkeus Hi=21°55,1’. Indeksikorjaus + 2,5' ja silmänkorkeus 11m. Määritä havaittu latitudi tosikeskipäivällä.                                               (3 p)

 

                     

3.a) Helmikuun 28.päiänä, kun likimääräinen vyöhykeaika on 04:53 ja merkintäpaikka on               S 46º08,0' E 031º27,0', mitataan kronometriaikaan 02:53:25 planeetan Venus  sekstanttikorkeus Hi = 17º37,7. Kronometrin korjaus on -17s, indeksikorjaus + 4,6' ja silmän korkeus 18,5 m. Määritä sijoittaja ja merkitse sijoittaja plottingkarttaan.                                                                                  (3 p)

                                                                                      

3,b) Alus jatkaa tosisuuntaan 105° Venus havainnon jälkeen on kuljettu 53 meripeninkulmaa, mitataan kronometriaikaan 09:25:40 auringon alareunan sekstanttikorkeus Hi=50°51,5’. Likimääräinen vyöhykeaika on silloin 11:25. Kronometrin korjaus, indeksikorjaus ja silmän korkeus ovat samat kuin aamun havainnon aikana. Määritä havaittu paikka kronometriaikaan 09:25:40.                  (3 p)

 

4. Joulukuun 11.päivänä eteläisellä itämerellä, kun merkintäpaikka on N 56º22,0' E 018º45,0' tehdään seuraavat havainnot:

       kello                             Sekstanttikorkeus             Taivaankappale

      06.52.26                        30°35,2’                              tähti Vega

      06.53.48                        48°05,6’                              taivaankappale tosisuuntimassa 142º

Kellon korjaus vyöhykeaikaan on +8 s, indeksikorjaus on - 3,5' ja silmän korkeus 6 m. Tunnista jälkimmäisenä havaittu taivaankappale ja määritä paikka!                                                                (9 p)

 

 

Jokeri: a) Elokuun 8. päivänä vyöhykeaikaan 15.53.12 alus on  paikassa S 53º33,7' E 160º00,5’. Missä keulasuuntimassa kuu silloin suunnitaan, kun aluksen tosisuunta on  340°?

 

b) Alus jatkaa tosisuuntaan 340° 10 solmun nopeudella. Määrit’Canopus tähden sekstanttikorkeus ja suuntima kuuhun, vyöhykeaikaan 17:53:12, kun silmän korkeus 12 m ja indeksikorjausta määritettäessä lukema on 2,5’ kaaren asteikon nollaviivasta oikealle ?


 

Tähtitieteellisen merenkulkuopin tutkinto 20.04.2012

 

Vastaukset:  

 

1.      a) keskinopeus on 12kn

b) lat. N 45°15,5'

 

2.      a) eks -3°   

b) lat. N 59°47,5'

 

3.      a) Dh= +2,1  ts=97,6

b) S 46°18,5'    E 032°44,7'

 

4.       N 56°20,5'    E 018°52,3'

 

Jokeri  Canopus, Hi= 25°21,7'

 

 

 

Takaisin